TiPan salibandymiehet päättivät kauden nousujuhliin

16.04.2018

Vahvan kauden päätteksi miehet sijoittuivat nelosdivarissa runkosarjan toiselle sijalle, mikä tarkoitti sitä että TiPa sai mahdollisuuden karsia noususta kolmosdivariin. Karsintatapahtuma järjestettiin 7.4. Kaukajärven Spiral halleilla.

Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui oranssiasuinen TahVe (Tahmelan Vesa), joka oli naapurilohkossa sijoittunut TiPan tapaan toiseksi. Ottelun voittaja pääsee karsimaan sarjanoususta joukkuetta vastaan, joka on sijoittunut kolmosdivarissa kahdeksanneksi.

"Se on joku tikkakoskelainen pubiporukka", kuului TahVen pukukopista ennen ottelun alkua, mikä osaltaan varmasti nostatti TiPan henkeä. Ottelu alkoi asetelmia hakevasti ja ensimmäinen erä edettiin tasatahtiin 1-1. Toisessa erässä TiPan leveä rosteri jatkoi kovaa työntekoa, jonka myötä vastustaja hiljalleen väsähti. Loppulukemat 1-6 TiPan hyväksi eivät juuri jättäneet jossiteltavaa. Loppuvihellyksen jälkeen TahVe antoikin hyvässä hengessä tunnustusta TiPan peliesitykselle.

Toiseen otteluun vastaan asettui viime kaudelta nelosdivarista tuttu MultiAnts, joka tällä kaudella sijoittui kolmosdivisioonan kahdeksanneksi. Ottelun panoksena oli, että voittaja pelaa ensi kaudella kolmosta ja häviäjä nelosta. MultiAnts tiedettiin joukkueena, joka on liikkuva ja työteliäs. Sijoituksestaan huolimatta se oli pärjännyt ensimmäisenä kautenaan kolmosdivisioonassa kelvollisesti. Lisäpontta TiPalle antoi kuitenkin se, että MultiAnts tuli tähän tärkeään otteluun yhtä kentällistä vajaampana kuin TiPa.

Kovalla työnteolla, kurinalaisella puolustamisella sekä hyvällä maalivahtipelillä TiPa alkoi kääntämään peliä itselleen heti ensimmäisestä erästä lähtien. Lukemat 1-5 toisen erän lopussa TiPan hyväksi vaikuttivat jo lupaavilta, ja lopulta päätöslukemat 2-8 johtivat TiPan nousujuhliin. Onnistumisia saatiin laajalla rintamalla, kahdessa ottelussa tehopisteiden makuun pääsi kaikkiaan kaksitoista kenttäpelaajaa seitsemästätoista.

Kaudella 2018-2019 TiPa pelaa muutaman kauden tauon jälkeen jälleen 3. divisioonassa.

kuva2.jpg

16.04.2018TiPan salibandymiehet päättivät kauden nousujuhliin
07.01.2017TiPassa puhaltaa puhuri joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen